lauantai 29. joulukuuta 2012

Helsinki, Suomi

Raappanan sanoin: Lähdetään kauas pois sinne, missä on lämmin ja niin paljon elävämmin loistaa tähdet ja kuu. Ei se voi olla väärin lähtee maailman ääriin... 

Tämä tarina alkaa vuodesta 1991, jolloin olin 4-vuotias. Vanhempani olivat saaneet ystäväperheeltämme kesäksi lainaksi videokameran, jota isäni käytti ja kuvasi meitä tyttöjä kesän ajan. Vihasin sitä, kun minua kuvattiin, mutta tästäkin huolimatta nauhalle on tallentunut kohta, jossa luen helsinkiläisen omakotitalomme olohuoneessa jättimäistä karttakirjaa keskittyneenä, häiriintymättä kamerasta edessäni. Eurooppa, Afrikka, Neuvostoliitto, Amerikka, Austraalia. Alkuräjähdys, josta syntyi Maa, tulivuoret, kanjonit ja kaiken väriset kivet. Olin hurmaantunut. 

Rakastin espanjalais-japanilaista Jules Vernen kirjaan perustuvaa piirrossarjaa Matka maailman ympäri 80 päivässä. Pikku kakkosessa lempikohtani oli se, kun jakson alussa ja lopussa Nukku-Matti matkusti maailman maihin. Kysyin isältäni joka kerta innoissani: "Iskä, missä maassa se nyt on?". Halu matkustaa, nähdä kaikki paikat ja tutustua kulttuureihin ja ihmisiin, on jotenkin sisäänrakennettu minuun. Siispä kasvoin, kartutin (matka)kokemusta ja rohkeutta toteuttaa pitkää matkaa maailmalle. Nyt 25-vuotiaana toteutan sen yksin. Lähtö Helsinki-Vantaalta on 1. maaliskuuta 2013. 

Kilroy Travelsin Hanna oli suurena apuna matkani kokoon kursimisessa. Astelin matkatoimistoon lokakuussa 2012 teitäen vain sen, mikä budjettini suunnilleen on ja milloin haluan lähteä. Kolmen tunnin pähkäilyn ja tietokoneen näpyttelyn jälkeen Hanna ja minä muotoilimme 11 lennosta koostuvan unelmamatkani kokoon. Reittini kulkee New Yorkista San Franciscon kautta Costa Ricaan ja muihin Väli-Amerikan maihin: Maya -temppeleille, viidakkoon sekä rannoille rommin, tanssin ja musiikin maailmaan. 

Seuraava lentoni on noin kahden kuukauden kuluttua Mexico Citystä Limaan, josta lennän Cuscoon ja patikoin ikiaikaista Inca Trailia Macchu Picchun raunioille. Tämän jälkeen takoituksenani on seikkailla kesä pitkin Perua, Boliviaa, Chileä ja Argentiinaa.

Syksyllä suunnitelmissa on lentää Limasta Pääsiäissaarelle ja Tahitin kautta Aucklandiin, Uuteen-Seelantiin, jossa aioin tehdä töitä suomalaisille ilmaisella Work and Travel -viisumilla ja säästää lisää reissurahaa. Kilroyn maailmanympäri -lippu on voimassa vuoden ja lentojen ajankohtia voidaan muuttaa 50-80 euron lisämaksua vastaan. Jos haluan vuoden sisällä palata Suomeen, kuuluu lippuuni vielä lennot Hong Kongin kautta Helsinkiin. Matkani reitti ja aikataulu ovat siis yhä auki ja saavat muuttua mieleni mukaan. Ah, vapaus!


Mitä tehdä ennen matkaa:
  • lue matkakirjoja ja haaveile
  • kerro maailmalla oleville ystäville suunnitelmistasi ja kerro tulevasi tapaamaan heitä, kuten lupasit
  • tarkista vakuutukset / hanki sellainen
  • tarkista passin, rokotusten ja pankki/luottokorttien voimassaoloajat
  • luovu kaikesta ylimääräisestä tavarasta ja pidä mielessä rinkkasi tilavuus
  • vietä laatuaikaa perheen ja ystävien kanssa
  • muista, että jokainen euro, jonka käytät Suomessa, on pois reissubudjetista
  • kerro lähdöstäsi ajoissa mm. esimiehellesi, et halua polttaa siltoja takanasi
  • irtisano asunto, nettiliittymä ja sähkösopimus
  • pakkaa fiksusti, mutta älä stressaa siitä liikaa