Elämää Cartagenassa

Palasin kuumaan ja kosteaan Cartagenaan torstaina 24. lokakuuta. Onneksi nukuin ensimmäisenä yönä hieman jet lagiani pois, sillä lähdimme seuraavana aamuna seilaamaan Karibian merelle yhdeksi päiväksi ja yöksi. Mereltä päin Cartagena on parhaimmillaan ja muistin taas, miksi halusin palata tänne!

Meitä oli pienellä purjeveneellä 9 henkeä, joten yöuneni jäivät melko lyhyiksi, mikä oli harmillista vain siksi, että aloitin työskentelyn hostellissa samana iltana (yövuoro+seuraava päivävuoro = 24h). Hostelli on tosin melko pieni ja hiljainen, joten kiirettä ei pidä. Aluksi jouduin kuitenkin opettelemaan paljon uusia asioita kirjanpidosta, Cartagenasta, erilaisista retkistä (jotka on osattava myydä), hostellin taloudenpidosta.... Pääni oli täynnä uutta tietoa ensimmäisen kerran 8 kuukauteen! Lisäksi yritän opetella sitä espanjaa ja pelkään koko ajan, että joudun vastaamaan puhelimeen ja puhumaan espanjaa puhelimessa, iiiik! Hostelliin tulevien ihmisten kanssa kommunikointi oli alusta asti helppoa, sillä ihmisten kanssa osaan toimia. Ja espanjakin sujuu paljon helpommin, kun näen henkilön, jonka kanssa yritän puhua.

Ensimmäisellä viikolla opettelin käyttämään uutta tietokoneohjelmaa, jonne tallenetaan jatkossa kaikki uudet varaukset ja muut hostellin asukkaat. Ilmeisesti saan myös opettaa sen käytön pomolleni Juan Carlosille ja muille työntekijöille.. Lisäksi opin joka päivä lisää siitä, mitä kaikkea hostellin vastaanottovirkailijalta voidaan kysyä päivän mittaan. Tuntuu, että opin kaupungista enemmän näin kuin silloin kun viimeksi olin täällä turistina. Yleisimmät kysymykset kun sattuvat olemaan "Missä on kauppa/posti/automaatti/hyvä ravintola/hyvä kahvila/paras menomesta?" tai "Miten pääsen rannalle/linnoitukseen/museoon/toiseen kaupunkiin Kolumbiassa?"

Viikot hostellilla kuluivat nopeasti ja alkuinnostuksen jälkeen aloin kaipaamaan omaa aikaa, vapaapäiviä ja vaikkapa rannalle menemistä. Myös välini ystäväni/pomoni kanssa alkoi mennä huonompaan suuntaan ja riitelimme tai väittelimme äänekkäästi jostakin asiasta päivittäin. Meinasin jo melkein luovuttaa Cartagenan suhteen, kunnes asiat rupesivat muuttumaan pikkuhiljaa:

Laura, saksalainen tyttö, joka oli täällä jo vuosi sitten, työskentelee turisteille tarkoitetulla nettisivulla this is Cartagena ja hän kertoi, että he saattaisivat tarvita sinne uutta työntekijää. No, seuraavana päivänä tapasin Lauran ja hänen pomonsa Rainbown (kyllä, se on miehen nimi) lounaan merkeissä ja plop, minulle tarjottiin osa-aikaista työtä. Jotta voisin ottaa työn vastaan, minun pitäisi kuitenkin ensin muuttaa pois hostellilta, jossa asuminen tulisi liian kalliiksi, kun en enää työskentelisi siellä. 

Beatrice, ranskalainen pelifirman tms. omistaja, työskentelee ja asuu Cartagenassa. JuanK:n ystävä ja olen nähnyt häntä täällä hostellilla monta kertaa. No, eräänä päivänä satuin kysymään häneltä yhteen asiakkaaseen liittyvää asiaa, jolloin tuli puheeksi asunnontarpeeni. Bea lupasi kysellä tutuiltaan. 2 tuntia myöhemmin olen katsomassa huonetta, jota vuokraa eräs kolumbialainen pariskunta, kämppäkaverina eräs aussityttö Kristy, joka taas työskentelee kuuluisassa Media Luna -hostellissa ja häntä näkee jokapaikassa bilettämässä. 

Kaikki länkkäritytöt Cartagenassa tuntuvat tuntevan toisensa, ja muita autetaan kuin yhteisestä sopimuksesta. Kummallinen ja samaanaikaan ihana tunne. Tuntemattomat ihmiset auttavat pyyteettömästi. Ei tapahdu Suomessa. 

No, tuleva asuntoni sijaitsee noin 20 min kävelymatkan päässä tulevasta työpaikastani. Niinpä tarvitsen pyörän. Marcela, kolumbialainen pomoni paras ystävä ja Lauran kämppis, työskentelee eräässä hostellissa managerina. Marcela kertoi, että eräs hänen hostellinsa vieras haluaa ostaa pyörän ja tuntee erään lopettavan pyörävuokraamon omistajan. Marcela lupaa auttaa pyörän ostossa. 

Olen myös huomaamattani joutunut keskelle draamaa. Ilmeisesti Kristy työskenteli ennen sille nettisivulle, eikä tule enää toimeen entisen pomonsa Rainbown kanssa. Laura kertoi, ettei "kukaan tykkää Kristystä" ja ihmetteli, että miten päädyin hänen kämppiksekseen. No, sitten on vielä Elsa, joka on Beatricen tuttuja ja tulevan huoneeni entinen asukas. En tiedä, mitä siellä tapahtui. Ja JuanK kertoi minulle aikaisemmin, että Beatrice yrittää aina iskeä häntä baarissa ja muutenkin ja on käyttänyt minua tekosyynä, ettei pääsekään tapaamaan ranskatarta. Beatrice pyytelee nyt minua mukaansa bilettämään. Ja niin, Kristy on myös "hullu bilettäjä gringa", että varo vaan Oona. Niin ja se ensimmäiseksi tarjotun huoneen entinen asukas, Esther, on Lauran tuttuja ja työskentelee englannin opettajana koulussa, jonka enkun ainevastaava on Amelia. Estherin piti aloittaa työt this is Cartagenassa, mutta perääntyi viime hetkellä - minä sain osa-aikatyön (vähän akward). Marcelakin muuten työskenteli ko. Nettisivulle ja JuanK vihaa tulevaa pomoani Rainbowta, koska hän ei maksanut Marcelalle palkkaa ajallaan. Laura puolustaa kuitenkin pomoa ja työpaikkaa henkeen ja vereen. Amelian kautta saan ehkä tehdä keikkatunteja enskun opettajana... Toinen kämppikseni Olga on kuulemma ihan mukava ihminen. 

Haha, ajattelin pysyä kaikesta draamasta erossa ja nyökkäillä ja hymistellä. Naurattaa jo valmiiksi, kun mietin, että mitähän saan uudessa kodissani kuulla =) Ja kun oon tunnetusti se, kenelle jengi avautuu. Ja jotenkin tuntuu, että draama kulminoituu Rainbow -nimiseen mieheen. Saapa nähdä!

Pääsiäissaari, Chile

Pääsiäissaari, Isla de Pascua, Easter Island, Rapa Nui, sijaitsee keskellä Tyyntä Valtamerta noin 5 tunnin lentomatkan päässä Santiago de Chilestä itään. Saari on pieni (163 km2) ja vulkaaninen ja sitä  ympäröi kirkkaan sininen valtavan kaunis meri. Pääsiäissaarelle lennetään vain kahdesta suunnasta; Santiagosta ja Tahitin Papeetelta. Me lensimme sinne Santiagosta. Pakko muuten kertoa, että laskeutuminen saarelle oli yksi elämäni parhaista, kapteeni kaarsi kivasti saaren yli ja ympäri ja teki täydellisen laskeutumisen ainoalle kiitoradalle kirkkaassa auringonpaisteessa :)

Pääsisäissaarella on yksi ainoa "kaupunki" Hanga Roa, jossa kaikki saaren muutama tuhatta asukasta elävät. Loppuosa saarta on luonnonpuistoa ja siten siellä asuminen ei ole sallittua. Hanga Roassa on paljon hostelleja ja muita majapaikkoja, muutama ravintola, ehkä 5 ruokakauppaa, matkamuistomyymälöitä, 2 pankkia, posti, autovuokraamoita, hautausmaa, peruskoulu ja kirkko. Eli vähän niinkun Sysmä :D Asuimme hautausmaan vieressä sijaitsevassa hostellissa, jossa huone maksoi muistaakseni 25 dollaria yö/hlö, tosin siihen kuului myös aamiainen. Muutenkin saarella kaikki on kallista ja rahaa saa kulumaan todella paljon! Pääsiäissaarella ei ole julkista liikennettä ja saarta yritetään suojella monin muinkin keinoin, esimerkiksi vain saarella syntyneet henkilöt voivat omistaa maata. 

Vuokrasimme 1,5 päiväksi nelivetomaasturin, joka maksoi 80 dollaria. Auton vuokraamisen lisäksi saarella voi vuokrata skootterin, mönkijän tai polkupyörän, tai osallistua matkatoimistojen järjestämille retkille kuuluisimmille nähtävyyksille. Itse suosittelen auton vuokraamista, sillä saaren säätila on melko epävakaa ja yhden tunnin aikana voi sataa kaatamalla, tuulla, olla tyyntä ja paistaa aurinko porottavasti. Auton vuokraamisessa on toisaalta se huono puoli, että nähtävyyksien kiertämiseen kuluu se 2 päivää ja kun ne on nähty, ei saarella juurikaan ole muuta tekemistä. Jos siis joskus menette sinne, 4 päivää on ihan maksimi! 

Saaren kuuluisimpiin nähtävyyksiin kuuluvat  tulivuorten kraaterit, joista yksi on kuuluisien moai-patsaiden "tehdas". Moai on siis se patsas, jonka te kaikki tiedätte. Semmoinen hassu ihmisen näköinen kivestä tehty kaveri. Pääsiäissaaren asukkaat tekivät näitä patsaita sarjatuotantona ja kilpailivat siitä, kuka tekee isoimman ja hienoimman. Kaikki patsaat ilmeisesti kaiverrettiin saaren keskiosassa sijaitsevan tulivuoren siihen sopivasta kivestä. Patsaat pystytettiin kylien tärkeimpien henkilöiden kuollessa heidän hautansa päälle rakennetulle korokkeelle, ahulle. Patsas asetettiin ahulle siten, että sen kasvot olivat kylään päin, vartioimassa ja suojelmassa. Patsaat eivät siis ole "pois päin mereltä", kuten joskus luultiin, vaan kyliin päin. 

Toinen tulivuoren kraateri on lähellä Hanga Roaa ja siellä on vanhojen heimojen rakentama muinainen kylä, jossa harrastettiin vuosittaisia rituaaleja. Kuuluisin on birdman -rituaali, jossa kylien nuoret miehet tulivat harjoittelemaan taitojaan kylään, jonka jälkeen itse kilpailussa he hyppäsivät reunalta mereen, uivat läheiselle saarelle ja etsivät jonkun linnun munan ja uivat sen kanssa takaisin pääsaarelle. Ja voittajasta tuli lintumies tms. Hullu kilpailu, jossa kuoli paljon nuoria miehiä. Kylä itsessään oli melko mitätön rakennelma esim. Macchu Picchuun verrattuna, mutta sijainti oli vähintään yhtä upea tulivuoren kraaterin ja saaren reunan välissä :)

Tulivuorten ja patsaiden lisäksi saarella on ainakin yksi ihan hieno hiekkaranta ja aikaa saa kulumaan sielläkin, jos sää on hyvä. Suurin osa saaren patsaistahan on ihmisten kaatamia ja kaikki pystyssä olevat on restauroitu ja nyt tarkasti varjeltuja. Hiekkarannan patsaat olivat hienoimmat, sillä ne oli kaadettu hiekkaan - siis säilyneet parhaiten!

Pääsisäissaarelta lensin Papeetelle kohti niin sanottuja unelmarantoja! Tahitin ja Moorean jälkeen lensin ystäväni Sannan kanssa Melbourneen, Australiaan ja sieltä 3 viikoksi Suomeen. Huomenna lähden takaisin Kolumbiaan, mihin onkin hyvä päättää blogini ensimmäinen osuus. Olen päättänyt, että pidän taukoa tämän kirjoittamisesta, vaikka monet teistä toivovatkin päivityksiä useammin. Aion kuitenkin kirjoittaa taas, kun saan siihen inspiraation. Nauttikaa elämästä, naurakaa, iloitkaa, syökää ja juokaa! Adios amigos!

With love, Oona

Tolú, Kolumbia

Odottelin Medellínissä tien aukeamista kohti pohjoista, sillä seuraavana olin matkaamassa takaisin Karibianmeren rannalle paikkaan nimeltä Tolú. Lopulta onnistuin löytämään kohtuuhintaisen bussin Medellínin hostellin henkilökunnan avustuksella. Tolú on pieni merenranta kylä noin neljän tunnin ajomatkan päässä Cartagenasta etelään. Paikka on kolumbialaisten ja erityisesti medelliniläisten suosima lomakohde, enkä löytänyt siitä tietoa edes reppureissajien raamatusta Lonely Planetistä. Paikalliset kuitenkin suosittelivat minulle paikkaa ja auttoivat varaamaan hostellinkin. Bussimatka Tolúun kesti kivat 16 tuntia vuoristoista tietä pitkin. Matkan varrella näin kuitenkin paljon ihania maisemia ja vanhempi kolumbialainen herrasmies, joka istui vieressäni puhua pälpätti espanjaa koko matkan, joten  matka sujui yllättävän kivuttomasti =). Kolumbialaiset tykkäävät puhua ja ovat kannustavia espanjan kielen opettajia!

Saapuessani Tolún "bussiasemalle" tiesin pitäväni paikasta välittömästi. Tolússa kaikki liikkuvat pyörillä ja niinpä myös paikallinen taksi oli pyörätaksi. Pyöräilijäpoika tiesi myös heti, missä hostellini sijaitsi ja vei minut sinne halvalla (n.2,5 dollaria). Pienissä paikoissa on se ihana etu, etteivät paikalliset yritä huijata rahan suhteen, vaan turisteilla on samat hinnat kuin paikallisillakin! Tiesin hinnan myös etukäteen, sillä reissullani olin ottanut tavaksi kysyä hintoja etukäteen paikallisilta esim. bussimatkan aikana.

Hostellini Villa Babilla oli hurmaava pieni paikka, jossa sain vihdoin omakseni ikioman huoneen ja kylpyhuoneen (17 dollaria/yö). Siellä ei nimittäin edes ollut dormia, jonka olisin voinut jakaa muiden reissajien kanssa. Hostellin pihalla ja katolla oli paljon riippukeinuja, nautin myös ihanasta kattoterassista ja näkymistä. Eikä siellä ollut ketään muita! Tolú itsessään on pieni ja rauhallinen paikka, jossa oli vain muutama pieni ruokakauppa eikä yhtään ulkomaalaista turistia. Olin siis ehkä vähän nähtävyys ensimmäisinä päivinä ennen kuin eräs saksalainen pariskunta majoittautui hostelliini. Tolú tuntuisi olevan harvoille reppureissaajille vain pysähdyspaikka, jonne tullaan muutamaksi yöksi ja josta pääsee vierailemaan kauniille San Bernandin saariston saarille. Saarille voi yrittää liftata paikallisilla kalastusveneillä ja paratiisisaarilla voi yöpyä superhalvalla. Oma teltta ja retkeilyvälineet ovat tosin välttämättömyys.

Bookkasin Tolússa päiväretken saaristoon, mikä oli todella mielenkiintoinen kokemus. Vierailimme muutamilla saarilla, jossa paikalliset asukkaat eivät todellakaan ole tottuneet puhumaan esim. englantia. Nämä saaret ovat todella kauniita ja vielä suurimmaksi osaksi kolumbialaisten salaisuus. Tosin eräällä vierailemallamme saarella oli luksushotelleja, jonne luultavasti tehdään kalliita pakettimatkoja euroopasta. Sinne ei siis todellakaan ole reissaajalla asiaa. Löysin kuitenkin koskemattoman rannan ja pääsin jälleen nauttimaan Karibianmeren ihanuudesta! Tapasin retkelläni myös kolme mukavaa kolumbialaista miestä, joista tosin vain yksi puhui jonkin verran englantia. Pääsin siis harjoittelemaan espanjaani. Hetken juteltuamme pojat tarjosivat minulle kylmän oluen sekä autokyydin Cartagenaan, mikä jälleen kertoo paikallisten ystävällisyydestä!

Seuraavana aamuna pojat tulivat hakemaan minua autollaan hostelliltani ja ajoimme noin tunnin kaupunkiin, jonka nimeä en valitettavasti muista. Kaupungissa oli yhden heistä koti, tai oikeastaan hänen vanhempiensa talo, jossa asuivat myös hänen vaimonsa ja pieni poikansa. Nämä ihmiset kutsuivat minut sinne yhdeksi yöksi ja niimpä löysinkin itseni nukkumasta talon isoimmassa makuuhuoneessa omalla yksityisellä kylpyhuoneella. Ihanaa vieraanvaraisuutta =) Illalla pojat ja sen yhden vaimo halusivat lähteä näyttämään tälle eksoottiselle suomalaiselle vähän kaupungin yöelämää ja menimme illallisen jälkeen erääseen pikkubaariin. Kuten kaikissa kolumbialaisissa baareissa, myös tässä soi pelkästään salsa, ballenata, bachata, merengue tai reggaeton, joita KAIKKI kolumbialaiset osaavat tanssia. Ihanaa oli, että pojat olivat myös innokkaita opettajia, vaikkakin tunsin itseni aikamoiseksi puupökkelöksi heidän kanssaan. Ei se lanne vaan liiku samalla lailla "luonnostaan"...

Seuraavana aamuna lähdimme ajamaan kohti Cartagenaa ja noin neljän tunnin päästä löysinkin itseni taas paikasta, joka tuntui edelleen enemmän kodilta kuin mikään siihen mennessä. Kolmen päivän päästä lähdin Kolumbiasta Liman ja Santiago de Chilen kautta kohti maagista Pääsiäissaarta.

Tolú

Tällä pikkusaarella asuu 1500 ihmistä ja siellä on mm. oma poliisiasema.