Ei se voi olla väärin lähtee maailman ääriin: Going with the flow, Central America

Reissaamisessa parasta on, kun päätyy ihmeellisiin paikkoihin. Tähän mennessä suunnitelmani San Ramonista lähdön jälkeen ovat muuttuneet koko ajan.

Lähdin Zullyn luota viikko sitten maanantaina bussilla kohti Tyynenmeren rantakohdetta nimeltä Playa del Coco, joka sijaitsee Costa Rican luoteisosassa ja on melko turistoitunut. Viiden tunnin bussimatkan jälkeen astuin ulos kuumuuteen ja olin sekunnissa hikoillut vaatteeni märiksi. Tutustuin melkein heti rannalla muutamaan jenkkiin, joiden kanssa maistelin oluita ja margaritoja. Löysin myös mukavan hostellin läheltä rantaa. Cocossa hintataso on korkealla, joten maksoin $15 yöstä Pure Vibes hostellissa. Tosin huoneessa oli ilmastointi sekä oma kylpyhuone (huom. dormi...). Hostellin pihalla on myös uima-allas, mikä kertoo Cocoon matkustavasta turistikansasta jotain.

Ranta Playa del Cocossa ei ole mitenkään erikoinen, ravintolat myyvät jenkkipurilaisia ja kaikkialla puhutaan englantia. Paikasta tulee mieleen Kanaria, joten viihdyin täällä vain kaksi yötä. Tutustuin hostellissani kuitenkin kolmeen kanadalaiseen kundiin, joiden kanssa jatkoin matkaa Nicaraguaan.

Playa del Cocosta bussimatka Nicaraguan rajalle kestää noin 3 tuntia, sillä bussia on vaihdettava Liberiassa. Liberian bussiasema on kuitenkin pieni ja selkeä, joten se oli helppoa. Tosin myöhästyimme ensimmäisestä bussista, sillä pojat ryhtyivät neuvottelemaan taksikyyditä paikallisten kanssa. Taksi rajalle olisi maksanut 30 dollaria, mikä tuntuu hullulta, kun bussilla pääsee noin dollarilla saman matkan yhtä nopeasti Liberiasta Peñas Blancasiin. Lopulta pojat kuuntelivat minua ja hyppäsimme bussiimme! Rajan ylitys Nicaraguaan on melko helppoa ja tärkeää on huolehtia, että saat tarvittavat leimat passiin. Nicaraguan puolella maahan tultaessa on maksettava ensin dollari yhteen paikkaan, josta saa kuitin ja sen jälkeen $12 toiseen paikkaan rajaviranomaisille. Heillä ei ole vaihtorahaa, mikä tekee rajanylityksestä hitaan prosessin tietämättömille turisteille... Paikalla on myös sopivasti paljon jengiä, jotka ovat innoissaan vaihtamassa coloneja tai dollareita cordobaan "hyvällä" vaihtokurssilla. Rajalla passia joutuu näyttämään noin 10 kertaa, joten kannattaa olla tarkkana rahojen, passin, laukkujen, kameran yms. kanssa!

Nicaraguan rajalta jatkoimme matkaa taksilla San Juan del Suriin, joka on yksi maan turistikohteista. Nicaraguassa turistirysä tarkoittaa kuitenkin jotain aivan muuta kuin esim. Costa Ricassa. San Juan on pääasiassa surffareiden tukikohta ja hintataso on edelleen alhainen. San Juanissa juhliminen, syöminen, surffaaminen ja surffikamojen ostaminen on helppoa ja vaivatonta. Siellä tapaa myös paljon muita reissaajia, joten suosittelen. Myös auringonlaskut ovat tajuttoman upeita siellä!

San Juanista matkani jatkui perjantaiaamuna kahden tunnin yöunien jälkeen kohti pohjoista. Tässä kohtaa olin siis jo hylännyt suunnitelmani Ometepelle menosta, enkä ole sitä vielä katunut. Bussini lähti San Juanista 5.40, josta matkustin Managuaan, sieltä microbussilla pohjoisempaan Chinandegaan ja taksilla Jiquililloon. Matka oli pitkä ja hikinen, mutta tämä paikka on jotain spesiaalia!

Kylä on täysin eristyksissä huonon tien ja 1,5 tunni päässä lähimmästä kaupungista Chinandegasta. Bussi tulee tänne kaksi kertaa päivässä ja turistit eivät eksy tänne. Kylän asukkaat kasvattavat kanoja ja joillain on sika tai hevonen. Päätien varteen on rakennettu hökkeleitä ja rannan puolella on joitain hostelleja . Lonely Planetin 2010 versio mainitsee Rancho Espernanzan, joka onkin suosituin länsimaalaisten hengailupaikka. Asumme kuitenkin Tinan omistamassa Ranco Tranquilossa, jossa asuu keskimäärin 6 ihmistä. Tina on entinen maailmanmatkaaja Kalifornian San Franciscosta, joka päätti asettua tänne pitämään hostellia, tyypillinen reissaaja siis :) Sänky maksaa $7/yö, paikan sijainnin takia.

Jiquilillo on paratiisi. Katselen tälläkin hetkellä merelle keinutuolista ja näen loputtomiin jatkuvan tyhjän rannan. Täällä ei ole ketään, vain hiekkaa, meri, merikilpikonnat... Ranta on noin 10 kilometriä valkoista hiekkaa, jota hivelevät Tyynen valtameren pehmeät aallot. Tinan paikasta 40min kävelymatkan päässä sijaitsee lahdelma, jonka toisella puolella on tulivuori. Tulivuoren takana sijaitsee El Salvador ja siitä itään Honduras.

Jiquilillon ranta on yksi merikilpikonnien pesimispaikoista. Nicaragualaiset ovat kuitenkin hyvin köyhiä ja tietämättömiä ja he roskaavat merta ja rantaa urakalla. Paikalliset kalastavat avomerellä dynamiiteillä tappaen samalla uhanalaisia merikilpikonnia. Viikon sisään tälle rannalle on ajautunut jo kuusi kuollutta konnaa, mikä on todella surullista. Kylään asettautuneet länkkärit ovat perustaneet kilpikonnien suojelua varten organisaation ja täällä on joka syksy vapaaehtoisia pelastamassa kilpikonnia. Vapaaehtoiset keräävät konnien munia ja huolehtivat niistä, kunnes poikaset kuoriutuvat ja ovat valmiita menemään mereen. Toissavuonna munia kerättiin yli 11000, viime syksynä vain 6400, mikä kertoo merikilpikonnien pienenevästä kannasta. Lisätietoa www.seaturtlerescue-nicaragua.org.

Tina ja muut hostelleja pyörittävät länkkärit antavat rahaa organisaatiolle sekä tukevat ja kouluttavat paikallista väestöä. Tina ja tänne eksyvät reissaajat ylläpitävät myös englannin tunteja paikallisille lapsille. Kylä on tiivis yhteisö ja tänne tulee ilolla tuhlaamaan dollareita ja cordobaa tietäen, että raha menee suoraan paikallisille! Tänne on myös helppo jämähtää, sillä tällaisia ainutlaatuisia paikkoja on maailmassa jäljellä vain kourallinen.