Mancora, Peru

Mancora on pieni rantakaupunki Perun pohjoisrannikolla 20 tunnin bussimatkan päässä Limasta. Itse siis tulin Piurasta combilla 2h matkan.

Mancoraan on helppo jämähtää ja viihdyikin siellä 10 kokonaista päivää. Kaupunki itsessään on melko tavallinen ravintoloineen ja turistikauppoineen, eikä rantakaan ole mitenkään ihmeellinen. Mancoran viehätys on sen sijainnissa (puolimatkassa sekä pohjoisesta etelään että etelästä pohjoiseen matkaaville), lämpötilassa (tarpeeksi lämmin päivällä, sopivan viileää illalla) sekä yleisessä ilmapiirissä (rentoa oleilua, bileitä, halpaa juomaa). Oman lisänsä paikan viehätykseen tuo hauskat hahmot, joihin törmää joka päivä rannalla, kadulla tai kaupoilla:

•sushi -poika on noin 20v paikallinen surffaripoika (itseasiassa tosi hyvä surffaamaan), joka työskentelee myös paikallisessa sushi -ravintolassa tarjoilijana. Sushi ravintolassa on todella hyvää, joten kävin siellä syömässä mooonta kertaa alkuajasta. Loppuajasta en käynyt kertaakaan, sillä sushi -poika taisi olla vähän ihastunut, eikä hyväksynyt kieltävää vastaustani iskuyritylsiinsä. Lopulta jouduin sanomaan, että minulla on poikaystävä. Sain vähän rauhaa..

•Mario on paikallinen gigolo ja surffiopettaja, joka on ihan hyvännäköinen ja tietää sen. Harmi, että ystäväni ihastui häneen ja jouduin viikon katselemaan tämän ihastuttavan gigolon pelaamista. Marion mielestä olen hullu ts. en lämmennyt.

•Pocahontas on paikallinen surffari ehkä? Pocahotas nimittäin kulkee kadulla tai rannalla aina ilman paitaa ja näyttää Pocahontasilta. Jäbällä on pitkät, pehmeät ja kiiltävät hiukset ja se tanssii niinkuin meloisi kanoottia. True story. Ja kaikki täällä useamman päivän olleet kutsuvat sitä Pocahontasiksi.

Asuin Kokopelli -hostellissa (S/30 per yö tai jos asut pidempään S/25), joka on kelpo vaihtoehto monien suosimalle bilehostellille nimeltä Loki del Mar. Varsinkin high seasonilla suosittelen bookkaamaan hostellin etukäteen, sillä melkein kaikki sängyt olivat koko ajan varattuja. Loki sijaitsee aivan rannalla, Kokopelli noin minuutin matkan päässä rannasta. Wifi on Kokopellissä toimivampi ;)

Mancorassa otin muiden tapaan lomaa reissaamisesta, mikä tarkoitti sitä, että sunnuntai-illasta perjantai-aamuun heräsin aikaisin, söin, menin rannalle, söin, menin rannalle/uima-altaalle, otin suihkun, söin ja menin nukkumaan. Perjantaina hostellissamme oli neon -bileet ja afterpartyt aamuun asti rantabaareissa. Lauantaina juhlimme täyttäkuuta aamuun asti the Point -nimisen hostellin baarissa. Sunnuntaina joimme viiniä rannalla kitaran soidessa. Maanantaina totesin, että hostellin henkilökunta tietää nimeni, osaa lausua ja kirjoittaa sen oikein kysymättä ja tietää, että syön lounaaksi basilika-oliivi-tomaatti-juustosalaatin. Tiistaina päätin, että oli aika ostaa bussilippu Ecuadoriin törmätessäni sushi-poikaan kadulla noin 10 kertaa päivässä. 

Onneksi tapasin Mancorassa Kerryn, skotlantilaisen tytön, jonka kanssa lähdin Montañitaan. Ja siitä sitten lisää seuraavalla kerralla...

(Bussi)tarinoita Perusta

Vietimme Cuscossa vielä yhden yön hotellissa (suihku!), jonka jälkeen suurin osa Inka trail -porukasta lensi takaisin Limaan ja Cuscoon. Minä ja kaksi islantilaista jäimme Cuscon Kokopelli -hostelliin (S./27) vielä yhdeksi yöksi ja otimme seuraavana iltana yöbussin Nascaan. 

Matka Cuscosta Nascaan kesti 15 tuntia, mutta yllättäen matka sujui todella kivuttomasti, vaikkakin laskeuduimme Cuscon 3600 metristä 500 metriin ja korvissa poksui! 

Yöbussit Perussa ovat ihan parasta! Niissä tarjoillaan ruokaa, on vilttiä ja tyynyä, penkit saa nukkumisasentoon ja jos olet onnekas, leffat ovat englanniksi. (Cusco-Nasca S./115 = 42USD on halvin hinta, jonka löysimme vrt. isoimman bussifirman Cruz del Surin S./185) Mielenkiintoista tässä bussimatkassa: ennen matkaan lähtöä tyyppi tuli videokameran kanssa ja kuvasi kaikkia matkustajia. Lisäksi pysähdyimme klo 4.30 aamuyöllä jonnekin ja toinen tyyppi kysyi salakuljetammeko banaaneja tai omenoita. 

Nascassa bookkasimme samantien lentoretken mysteeristen Nasca line -kuvioiden ylle. Saimme neuvoteltua lennon 100 dollarilla ja niinpä hyppäsimme pikkukoneeseen innokkaina. No, paha olohan siellä ylhäällä tuli noin 10 minuutin lentelyn jälkeen. Mutta näin sentään niitä kiveen hakattuja kuvia esim. hämähäkin, ufon, kolibrin ja papukaijan. Valokuvat jäivät vähiin lentokoneen kaartelun ja jo mainitun pahanolon takia :/

Puolen tunnin lentämisen jälkeen palasimme Nascaan ja otimme seuraavan bussin Icaan (S./10), josta matkasimme taksilla Huacachinaan. Huacachina on pieni turistikylä keskellä hiekka-aavikkoa ja se on aivan aito keidas. (Hotelli Carola del Sur, S./20) Kylää ympäröi joka suunnalta valtavat hiekkadyynit, jotka tarjoavatkin oivallisen mahdollisuuden hiekkalautailuun! Olin tästä aivan innoissani, ja bookkasimme sand bugie/sandboarding retken seuraavalle päivälle (S./40). Periaatteessa homma menee niin, että hullut kuskit ajelevat hiekkadyynejä ylös alas hiekka-ajeluun tarkoitetuilla autoilla, joihin turistit kiinnitetään tiukasti turvavöillä. Verrattavissa hurjaan vuoristorataan! Todellakin suosittelen. Se hiekkalautailu onkin sitten ihan plääh. Laudoilla voi vain laskea mahallaan... Tyhmää... 

Huanchacossa sää oli pitkästä aikaa lämmin ja vietimme jopa muutaman hetken uima-altaalla <3 Huanchacossa päätin jatkaa matkaani pohjoiseen kylmää pakoon, joten otimme bussin Limaan (S./35, 5 tuntia).

Limassa asuin tällä kertaa tosi kivassa hostellissa nimeltä the House Project. Sekin sijaitsee Mirafloresissa. Hostelli on melko uusi ja sen omistaa ainakin 3 perulaista ex-reissaajapoikaa. Omistajat asuvat ja työskentelevät itsekin hostellissa ja siellä onkin kodin tuntua. Yö dormissa maksaa 37 solea sisältäen aamiaisen. Siisti vibe hostellissa korvaa kuitenkin hieman kalliimman hinnan :)

Lähdin Limasta hyvästeltyäni uudet islantilaiset ystäväni haikeudella. Voin muuten todeta, että islantilainen kulttuuri tuntuisi olevan melko lähellä suomalaista tai ainakin huumorimme meni aivan yksiin! Se saattaa tietenkin johtua myös siitä sattumasta, että kaikilla kolmella on yhtä tyhmä hyvähuono huumorintaju. 

Matkasin yöbussilla, jossa oli wifi, kohti pohjoista kaupunkia nimeltä Trujillo (S./82, 9 tuntia), josta jatkoin pieneen rantakylään Huanchacoon (paikallisbussi S./2,5). Asuin kodikkaassa suomalaisen omistamassa hostellissa (Surf Hostal Meri, yö dormissa S./18, aamiainen S./5-9,50, lounas S./8), jossa asuin halvalla ja söin ihanaa ruokaa. En tiedä, miksi lähdin, sillä seuraavaksi tein sarjan huonoja päätöksiä. Sitäpaitsi pidin paikasta.

Päätin lähteä Huanchacosta Chiclayoon (Huono Päätös nro1) lauantaina, enkä ostanut lippua etukäteen. (Huono Päätös nro2: Lauantai on paikallisten matkustuspäivä ja Chiclayo on lähin suurempi kaupunki.) Päädyin siis odottamaan bussia 4,5 tuntia Trujillossa, mikä ei todellakaan ole mikään ihana ja kaunis kaupunki. Itseasiassa pelkäsin ensimmäistä kertaa tulevani ryöstetyksi. Niinpä etsin Internet -paikan. (Huono Päätös nro3: facebook -kaverit tietävätkin jo verhoista ja äänistä ja anti-porn moodin aktivoinnista.) Lopulta olin siis bussissa matkalla Chiclayoon. Mielenkiintoista tässä bussimatkassa oli: kaikki matkustajat jättivät musteella etusormensa jäljen bussin paikkakarttaan ennen kyytiin nousua. 

Chiclayossa tarkoitukseni oli buukata retki läheisille pyramideille ja muille nähtävyyksille. Eipä onnistunut. Tämä liittyy siis Huonoon Päätökseen nro2; syy, miksi KAIKKI halusivat matkustaa lauantaina Chiclayoon selvisi minulle liian myöhään. Sunnuntaina oli joku isänpäivä=kaikki suljettu. Ja maanantaille retkiä ei myydä, sillä kaikkihan tietävät, että museot on kiinni maanantaisin. Nice :) 

Seuraavaksi päätin jättää tämän kaupungin taakseni ja lähteä Mancoran rannoille. No, Huono Päätös nro1 päätti teroittaa huonouttansa, kun ilmeni, ettei Chiclayosta mene suoria busseja Mancoraan. Lisäksi kukaan ei tuntunut tietävän täällä mistään mitään. Joten ostin lipun Piuraan (S./15, 3 tuntia). Piurasta matkasin vielä kaksi tuntia epämukavasti minivanissa Mancoraan. Ja täällä asun Kokopelli -hostellissa ainakin viikon. Ja nautin lämmöstä, rannasta ja hyvästä ruuasta. Niin.

Inca Discovery, gAdventures

Päivä 1, Lima sea level

Lensin Mexico Citystä Limaan 25.5. vietettyäni uskomattomat kaksi kuukautta väli-Amerikassa. Asuin ensimmäiset kolme yötä Barrancon kaupunginosassa hostellissa nimeltä Point (32 solea/yö). Ilmasto Perussa tuli shokkina keholleni, joten vietinkin sitten muutaman päivän kärsien kurkkukivusta ja lämmön noususta. Onneksi olin sen verran terve, että sain kammettua itseni mm. villapaitaostoksille ja apteekkiin. Onnekseni Limassa oli myös (kuulemma) tavanomaista aurinkoisempaa, vaikkakin tunsin oloni melko surkeaksi tässä kaupungissa. Vaihdoin myöhemmin hostellia Mirafloresin kaupunginosaan, joka piristi kummasti. Miraflores on täynnä kahviloita, ravintoloita, ostosmahdollisuuksia ja mm. Leffateatteri! Tein myös ensimmäistä kertaa elämässäni kaupunkikiertoajelun sellaisella näköalabussilla :D

Tapasin suurimman osan Inca Trail -perheestäni Limassa, jossa  saimme ensimmäisen perehdytyksen tulevaan koitokseemme. Söimme yhdessä illallista Liman Mirafloresissa sijaitsevassa ravintolassa, jossa saimme ensimmäiset maistiaiset perulaisesta kansallisjuomasta pisco sourista. Juoma on todella hyvää, hieman kirpeää ja siinä on mm. kananmunan valkuaista :p Menimme kuitenkin kaikki aikaisin nukkumaan, sillä seuraavana aamuna lensimme Cuscoon.

Päivä 2, Cusco 3300m merenpinnan yläpuolella

Cuscossa meitä oli lentokentällä vastassa gAdventuresin opas, joten koin tähän asti helpoimman lentokentältä kaupunkiin itseni -löytämisen. Ajoimme pikkubussilla hotellillemme ja veimme tavaramme huoneisiimme, jonka jälkeen saimme maistaa ensimmäistä kertaa coca -teetä. Teen maistelun ja papereiden täyttämisen jälkeen lähdimme oppaamme kanssa kaupunkikierrokselle. Cuscossa oli tänä päivänä jokin katolilainen juhlaperinne meneillään, joten keskustan kadut olivat tupaten täynnä ihmisiä, kuin vappuna konsanaan! Näimme ihmispaljouden lisäksi mm. keskustan kirkkoja, torin, marketin (jossa myydän kaikkea!!!) ja perulaisen katuapteekin yrtteineen. Maistoin myös sokeriruo'osta vastapuristettua juomaa, joka maistui nannalta haha! Kaupunkikierroksen jälkeen lounastimme yhdessä ja palasimme hotellillemme. Myöhemmin illalla kokoonnuimme koko Inca Trail -perheemme kanssa tutustumaan ja kuulemaan seuraavien päivien ohjelmasta tarkemmin. Saimme myös ohjeet pakkaamiseen, joka tarkoitti 6kg säkkiä/hlö. Tämä kilomäärä sisälsi myös makuupussin, jonka paino on 2,5 kg. Jokaisen matikka riittää siis laskemaan, että sain pakata 4 päivän vaellukselle varusteita 3,5 kiloa! (Hyvin onnistui btw.)

Retkikuntaamme kuuluivat siis seuraavat henkilöt: kaksi paikallista opasta Henry ja Kennedy, 22 kantajaa/työmiestä, 2 kokkia, Mona ja Eivind (Norja), Lara ja Agnes (Islanti), Cheryll, Lynn ja Heather (Kanada), Alyx, Erin ja Jade (USA), Sara ja Linus (Ruotsi) sekä Simon, Linda ja Megan (isä, äiti ja tytär Englannista).

Päivä 3, Pisac ja Ollantaytambo

Kolmantena päivänä ajelimme pikkubussilla kohti seuraavaa majapaikkaamme Ollantaytambossa. Matkalla pysähdyimme mm. Pisacin Inka -kaupungin raunioilla ja saimme ensimmäiset maistiaiset siitä, miltä tuntuu kiivetä rappusia korkealla ohuemmassa ilmanalassa. Ollantaytambossa rentouduimme illan, nautimme viimeisestä suihkusta ja menimme jälleen aikaisin nukkumaan, sillä seuraavana aamuna lähdimme klo 8 liikkeelle.

Päivä 4, Inca Trail "helppo" 

Ennen varsinaiselle vaellukselle lähtöä kipusimme Ollantaytambossa sijaitseville Inka -raunioille. Incat rakastivat rakentaa temppeleitä ja kaupunkeja korkeille paikoille, joten saimme kiivetä noin 300 jyrkkää rappusta aamujumppana. Incat kuitenkin tekivät paljon enemmän, sillä tämän (keskeneräisen) temppelin rakentamiseen kului yli 60 vuotta ja kaikki kivet raahattiin joen toisella puolella sijaistevan vuoren huipulta alas ja jälleen ylös tämän vuoren huipulle. Inkojen auringonpalvonta oli siis aivan omaa luokkaansa. 

Aamukiipeilyn jälkeen ajoimme muutaman tunnin kohti trailimme aloituspaikkaa. Täällä tapasimme ensimmäisen kerran kantajamme sekä saimme makuupussimme ja kävelysauvamme. Ennen trailille menoa kaikilta vaeltajilta tarkistetaan henkilöllisyys passista, sillä maksimimäärä reitillä on 500 hlöä/pvä sisältäen kantajat, oppaat ja kokit. Samanlaisia tarkastuspisteitä oli reitin varrella muistaakseni kaksi lisää. 

Ensimmäinen päivä oli noin 10 km kävelyä ylämäkeen ja alamäkeen. Reitti oli pitkälti pölyistä polkua, mutta myös kivisiä portaita. Pysyimme pitkälti yhtenä ryhmänä ja pysähtelimme usein tottuaksemme korkealla kiipeämiseen. Söimme lounaan noin kuuden tunnin kävelyn jälkeen ja saimme maistaa ensimmäisen kerran kokkiemme herkkuruokaa. Saapuessamme lounaspaikalle kantajamme ja kokkimme odotti vat siellä jo meitä ja kaikki oli valmiina. He söivät meidän jälkeemme ja jäivät purkamaan leiriä lähdettyämme liikkeelle. Nämä uskomattomat tyypit kantavat kukin 20 kiloa selässään ja juoksevat sitten ohitsemme traililla kasatakseen kaiken uudelleen päivälliselle. Telttamme odottivat meitä myös valmiina koottuina.

Ensimmäisen päivän iltana olimme kaikki vielä voimissamme ja jaksoimme syödä, juoda ja tutustua toisiimme. Nukuimme kaikki suht hyvin, sillä ensimmäisenä yönä majoituimme jossain 3000 metrin paikkeilla eikä yö ollut sietämättömän kylmä! 

Päivä 5, Inca Trail "haastava" -> 4215m

Seuraavana aamuna heräsimme kylmään säähän, mutta saimme telttaan tarjoiltuna lämmintä coca -teetä, mikä oli ihana yllätys. Tämän jälkeen pakkasimme, söimme aamiaisen ja aloitimme päivän urakan. Koko aamupäivä oli kiipeämistä kohti trailin korkeinta kohtaa Dead Woman's Pass, joka sijaitsee 4215 metrin korkeudessa. Tämä 5,5 tunnin urakka on vaikeinta, mitä olen tähän asti tehnyt. Erityisesti henkisesti. Maisemat ympärillä ovat koko ajan henkeäsalpaavat, henki salpaantuu myös ohuessa ilmassa ja kiviset rappuset edessä tuntuvat jatkuvan loputtomiin. Ajatus huipulle pääsemisestä tuntuu yhtä kaukaiselta kuin lento Marsiin ensi lauantaina. Silti ainoa vaihtoehto on kiivetä ja kiivetä. Asetin itselleni pieniä tavoitteita ja pysähdyin usein haukkomaan henkeäni. Toivoin todella, että olisin voinut jakaa tämän kokemuksen jonkun rakkaan kanssa...!! Olin yhtäkkiä ylhäällä klo 12.50, enkä edes tuntenut oloani väsyneeksi kaiken sen adrenaliinin virratessa. Voi, onnen hetki!

Lepäsimme huipulla noin puoli tuntia, jonka jälkeen alkoi täysin järjetön kolme tuntia kestävä laskeutuminen leiriin. Kiipesimme siis 1300 metriä ylöspäin ja heti perään 600 metriä alaspäin. Alaspäin mennessä aloin voimaan muiden lailla pahoin, mikä yllätti! Tästä lähtien trailini olikin sitten vähemmän kiva... Toisen päivämme leiri sijaitsi 3600 metrin korkeudessa ja tämä yö oli todella kylmä. Tosin nukuin kuin vauva :)

Päivä 6, Inca Trail "kulttuuria" 16km kävelyä

Kolmantena päivänä aloitimme vaelluksen hyvillä mielin ja onnellisina siitä, että trekin vaikein osuus oli tiettävästi takana. Alkutaipale oli kaksi tuntia pelkkää nousua ja voin todella pahoin. Oppaamme olivat kuitenkin aivan mahtavia ja valoivat minuun uskoa ja toivoa, lisäksi sain haistella jotain ruusuöljyä tms. joka helpotti oloani 40 prosenttia. Kolmantena päivänä reitti on pitkä, mutta matkan varrella on ainakin kolme Inka -rauniota, paljon viidakkoa, kapeita polkuja ja rotkoja sekä inkojen rakentama luola. Viimeinen kaksi tuntia tästä 11 tunnin vaelluksesta on jyrkkää alamäkeä ja voimat ovat tässä kohtaa aikaa nollassa. Pääsin leiriimme juuri ennen pimeää ja sammuin kuin saunalyhty klo 19.

Päivä 7, Machupicchu

Heräsimme aamulla joskus klo 3.30 (?) ja teimme normaalit aamutoimemme. Tämän jälkeen asetuimme jonottamaan pimeydessä muiden trekkaajien kanssa. Viimeisestä leiristä lähtiessä on viimeinen tarkastuspiste, joka aukeaa 5.30. Kaikki siis odottavat porttien aukeamista ja rynnivät sitten.... 2 tunnin vaellukselle ylämäkeä ja alamäkeä kohti Machupicchua. Jotkut siis heräävät kahdelta tai nukkuvat portin edessä vain ehtiäkseen kävelemään ensimmäisenä. Vaeltajat eivät siis edes pääse ensimmäisenä kadonneen kaupungin raunioille, sillä ensimmäinen juna saapuu sinne klo 6, jolloin ensimmäiset turistit valloittavat sen. Näimme toki Sun Gate -raunioilta korkealta kameroiden salamavalojen välkkyvän Machupicchun raunioilla klo 7! Ja loppumatka olikin laskeutumista alas. Vietimme Machupicchulla noin 4 tuntia, jonka jälkeen kokoonnuimme Aguas Calientessa, söimme yhteisen lounaan ja palasimme junalla ja bussilla Cuscoon.