Matkasimme Montañitasta yöbussilla vietettyäni 10 päivää Perun Mancorassa. Ostaessani bussilippua edellisenä päivänä meille luvattiin suora cama-bussi, mutta kuten niin monta kertaa aikaisemminkin, jouduin jälleen turistihuijauksen kohteeksi. Bussi ei ollut cama (eli penkit menevät makuuasentoon), vaan semi-cama (=tavallinen bussi). Lisäksi astuessamme bussiin selvisi, että joudumme vaihtamaan bussia Quyaquillissa aamulla.
Rajanylitys Ecuadoriin oli helppo ja nopea, tosin jouduin jälleen toistamaan etunimeni (si, mi nombre es Oona) ja vakuuttamaan rajavartijat siitä, että Finlandia on oikeasti maa. Jatkoimme matkaa Ecuadorin puolella keskiyön aikoihin ja ehdimme ajella noin 2 tuntia, kunnes tunsimme bussin nykivän ja ajavan superhitaasti sekä ilmastoinnin menevän pois päältä aika ajoin. Lopulta meille ilmoitettiinkin, että bussimme on hajonnut ja odotamme uutta autoa. Odotimme noin puoli tuntia, jonka jälkeen pääsimme jatkamaan matkaamme yllättävän nopeasti. Bussin rikkoutuminen tarkoitti kuitenkin sitä, että myöhästyimme kaikki jatkoyhteyksistämme ja jouduimme odottamaan bussia Montanitaan 3 tuntia.
Saavuimme Montanitaan 15 tunnin matkanteon jälkeen ja bussimme jätti meidät keskelle tietä haahuilemaan. Onneksi bussien saapuminen on paikallisille tuttua ja nopeasti löysimmekin itsemme hotellista nimeltä Hugo's place. Jaoimme huoneen neljän tytön kesken ja huoneessamme oli ilmastointi ja telkkari. Hintaa yölle tuli $10 per nuppi. Ilmastointia emme kuitenkaan juurikaan tarvinneet, sillä Montanitassa satoi koko ajan ja oli melko kylmä. Lisäksi sain jonkun ihme ruokamyrkytyksen tms. (yöh kanakeitto on pannassa) ja voin pahoin yhden päivän. Montanitassa on kuitenkin hyviä ravintoloita ja muutama kivannäköinen hostelli, jonka lisäksi surffi on kuulemma hyvä tällä rannalla. Me onnistuimme valitsemaan paikan surkeimman hostellin, mikä hieman laski mielialaa.... Lisäksi kylän kadut muuttuivat sateen vuoksi ihanaksi mutaliejuksi. Ilmainen mutakylpy!
Bookkasimme Montanitassa retken valaita bongaamaan sekä "köyhän miehen Galapagos-saarelle" Isla de Platasille. Retki oli aivan huippu, sillä näin yhteensä 6 valasta ja saarikin oli kaunis. Maksoimme retkestä $50, pelkkä valasbongaus on $30. Ilmeisesti sateinen ja kylmä sää saa valaat aktiivisemmiksi ja retkeämme edeltävänä päivänä ryhmä oli nähnyt valaiden hyppivät. En siis ollut enää täysin maassa sään vuoksi tämän retken ansiosta :)

Vietettyämme 5 päivää Montanitassa, otimme bussin Bañosiin ("suora" bussi, matka kesti 10h ja bussi pysähtyi joka kadunkulmassa). Banosissa asumme mukavassa B&B paikassa, jonka nimeä en muistanut silloin, enkä muista nytkään. Henkilökunta oli kuitenkin todella avuliasta ja paikka tuntui ihan hotellilta siisteine huoneineen, ihanine kylpyhuoneineen ja tähän asti parhaine aamupaloineen.
Baños sijaitsee kukkuloiden ympäröimänä 3 tunnin bussimatkan päässä Quitosta etelään. Baños on kuuluisa vulkaanisista kylpylöistään ja monenmoisista aktiviteeteista, joita kymmenet matkatoimistot tarjoavat. Voit mm. laskeutua vaijerin varassa alas vesiputouksia $20-45 riippuen vesiputouksien
määrästä, laskea koskea kumiveneellä, hypätä sillalta vaijerin varassa, trekata läheiselle tulivuorelle tai kukkuloille... Me päädyimme rahatilanteen ja yleisen aktiviteettiähkyn vuoksi maksamaan taksin kivaan kahvilaan erään kukkulan huipulla, jonka lisäksi keinuimme erään jyrkänteen reunalle
rakennetun puumajan jättikeinussa. Vähän hirvitti, mutta onneksi oli pilvinen päivä, enkä nähnyt allani olevaa maisemaa kunnolla. Kirkkaalta säällä paikalta voi tosin nähdä sen tulivuoren...
Bañosista jatkoimme matkaa Quitoon, josta vuokraisimme Kerryn kanssa asunnon Airbnb:n kautta. Asunto sijaitsi Quiton historiallisessa keskustassa loistavilla paikalla ja rakennus oli aivan uskomaton. Asuntoon kuului varusteltu keittiö, olohuone, työhuone, makuuhuone, kylpyhuone ammeella ja vessa. Lisäksi käytöstämme oli kattoterassi ja siellä sijaitseva poreamme. Koko lysti maksoi 18€/yö/hlö. Nautimme kokkailusta, telkun katselusta ja normaalista elämästä 4 päivän ajan, mikä oli mukavaa vaihtelua hostellielämisen jälkeen. Päätin myös Quitossa, että haluan lentää sieltä suoraan Kolumbian Cartagenaan ja näin välttää päivien bussimatkan sekä hieman pelottavalta kuulostavan rajanylityksen. Monien mutkien kautta sain vihdoin bookattua itselleni lennot seuraavalle tiistaille. Teimme Quitosta paikallisbussilla retken 25km päässä kaupungin keskustasta sijaitsevalle päiväntasaajalle. Matka maksoi $0,80 edestakaisin ja sisäänpääsy päiväntasaaja-alueelle, jossa sijaitsee mm. museo ja keltainen viiva päiväntasaajan merkkinä, maksoi $3. Halpa aktiviteetti reissaajalle siis, vaikkakin bussimatka oli piiiiiiiiiiitkä.
Quiton asunnon jälkeen muutimme kaupungin uudempaan osaan Mariscaliin, missä myös suurin osa halvoista hostelleista sijaitsee. Tätä osaa kaupungista remontoitiin vauhdilla, mikä merkitsee sitä, että yhä useammat turistit tulevat tänne. Ecuador tuntuu olevan myös monien jenkkien suosima matkakohde, sillä heitä oli täällä paaljon enemmän kuin esimerkiksi Perussa. Tapasin yhden newyorkilaisen, joka selitti ilmiötä sillä, että Ecuador koetaan turvalliseksi maaksi matkustaa.

Kaiken kaikkiaan vietimme Ecuadorissa noin 2 viikkoa ja olimme melko tyytyväisiä päästessämme jatkamaan matkaa Kolumbiaan. Ecuador ei vakuuttanut minua ainutlaatuisuudellaan, vaan pikemminkin tuntui siltä, että olin jo nähnyt kauniimpia vesiputouksia ja korkeampia vuoria jossain muualla. Lisäksi Ecuadorissa oli talvi, oikeasti kylmä ja satoi joka päivä. Toisaalta maa antaa varmasti paljon sellaiselle, joka aloittelee reissuaan sieltä tai vierailee pelkästään Ecuadorissa. Ja tottakai, jos on rahaa mennä Galapagokselle, saa maasta varmastikin paljon enemmän irti.
Palaan Ecuadoriin uudelleen elokuussa, kun matkaan takaisin Limaan Bogotasta. Annan siis maalle vielä uuden mahiksen ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti